sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Sunnuntai päivän seikkailut

Tänään vietimme päivän Dubain vanhemmassa kaupunginosassa. Halusimme nähdä tekstiili-, mauste- ja kultasoukit, ihan pelkästä mielenkiinnosta. Taksin kurvatessa moottoritieltä tuolle alueelle, ympäristö muuttui täysin. Pilvenpiirtäjät olivat jääneet taakse ja edessä häämötti pienempiä kivisiä, matalia rakennuksia. Hyppäsimme taksista ulos tekstiilisoukin kohdalla ja lähdimme tutustumaan perinteisempään kaupantekotyyliin näillä kulmilla.





Ensimmäisen liikkeen edustalla oli ihania paikallisten tekemiä kankaisia lattiatyynyjä. Astuimme myyjän perässä sisään liikkeeseen. Myyjä otti hyvin lapset huomioon ja alkoi "leikkimään" heidän kanssaan pukien heille päähän tansseissa käytettävän helmikoristeisen päähineen sekä lannevaatteen. Aluksi me kaikki vain nauroimme, mutta hetken päästä itsekin tajusin tämän olevan vain pelkkä myyntikeino...Ja näistä myyjistä kun ei meinaa eroon päästä, vaikka kuinka tinkaisit. Päädyttiin ostamaan tuolta liikkeestä lastenhuoneeseen elefanttikuvioinen lattiatyyny ja miehen siskon tytölle pääkoru ( hän kun sen ehdottomasti halusi ;) ).

"Buy a good copy; Rolex, Louis Vuitton, MK etc..." kuului lähes jokaisen kojun myyjältä. Tuli niin Kiina-matka mieleen ja sieltä ostetut vastaavat tuotteet. Ostettiin kelloja, vaatteita, laukkuja jne. Käytössä nämä tuotteet eivät sitten kestäneetkään...osa edes kotimatkaa...kelloista tippui näyttö/viisari, laukut kuluivat supernopeaa jne. Joten tästä oppineena, jätin nämä feikkituotteet hyllyille (vaikka kyllähän se MK:n laukku olisi houkuttanut...).

Mieheni olisi halunnut ostaa paikallisen päähuivin ja "valkoisen miesten kaavun" ihan vain sillä, että olisi saanut ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen astella se puku päällä töihin...Hänen äitinsä vielä olisi tarjoutunut maksamaan tuon asun ;). Työkavereille tiedoksi: en antanut hänen kuitenkaan ostaa tuota pukua, mutten takaa etteikö hän saata keksiä jotain vastaavaa silti töihin palatessaan ;).

Mummo halusi ostaa tytöille uudet käsilaukut ja tämä kyllä on sievä  :)!


Tekstiillisoukista matka jatkui joen yli venetaksilla rannan toisella puolella sijaitseville mauste- ja kultasoukeille. Tämän jälkeen käytiin vielä Deiran ostoskeskuksessa, jossa minä pääsin hankkimaan ostoslistallani olevat ainoat "pakolliset" ostokset. Paikkana Victoria's Secret :). 





Huomenna taas edessä uusi päivä ja uudet kujeet. Katsotaan minne matkaamme seuraavaksi :)

-J-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti