lauantai 22. elokuuta 2015

Arkiaamut ja niiden uusi aamupalasuosikki

Tämä viikko on tuntunut poikkeuksellisen raskaalta...Liekö vain lomanjälkeistä tottumattomuutta hektiseen arkeen. Tosin nukkua olisin voinut enemmän, sen myönnän. Täytyy nyt viikonloppuna yrittää paikata univajetta :).

Herään arkisin aamuviiden jälkeen. En ole aamuvirkku todelliselta luonteeltani ja aamutoimet sujuvat hissukseen kropan vasta käynnistäessä itseään uuteen päivään. Suurin osa aamusta kuluu aamupesun, laittautumisen ja pukemisen parissa. Aamupalan syöntiin jää vähiten aikaa, mutta ilman sitä en voisi ikinä lähteä töihin. Teen kaiken minkä vain voin edellisenä päivänä valmiiksi, esimerkiksi valitsen seuraavan päivän vaatteet, asusteet, pakkaan laukkuuni tarvittavat tavarat, teen eväät jääkaappiin jne. Nykyisin olen alkanut tehdä myös aamupalan edellisenä päivänä osittain valmiiksi. Olen nimittäin tykästynyt tuotepuuroihin!



























Niin kätevää, helppoa, hyvää, terveellistä ja ennen kaikkea aikaa säästävää :)! Miten sen teen?


  • aloitan suurimoilla...esimerkiksi tähän puuroon laitoin 1 dl kaurahiutaleita
  • sen jälkeen nestettä...tänään mantelimaitoa 1 dl verran
  • vielä lisäksi jotain massaa sitovaa, kuten maustamatonta yogurttia tai rahkaa 1 dl verran (rahka pitää myös jossain määrin enemmän nälkää kuin yogurtti)
  • sitten muita lisukkeita, mausteita ym. maun mukaan. Meillä ostettiin vielä tällä viikolla 5 kilon mansikkalaatikko ja niitä olen sitten lisäillyt puurooni kera banaanin ja hunajan.
  • teen kaiken valmiiksi syvälle lautaselle, tuorekelmu päälle ja yöksi jääkaappiin
  • aamulla puuro on valmiina heti nautittavaksi :) :)

Suosittelen kokeilemaan, jos pitää puuroista, myslistä ja tällaisista sekoituksista :). Tämän kanssa juon tuoremehua ja lisäksi aamukahvit, jos vain aikaa riittää.



























Tämän jälkeen hyppäänkin sitten pyörän selkään ja hurautan töihin. Aamuisin on ollut jo aika vilpoista, mutta päivällä ihanan kesäistä ja lämmintä. Toivottavasti noita aurinkoisia ja lämpimiä säitä riittäisi pitkälle syksyyn :)!

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua :)!

-J-

4 kommenttia:

  1. Täällä kans vähitellen totutellaan arkeen. Aurinko kyllä piristää mukavasti. Pitääpä joskus testata tuorepuuroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuosta auringosta saa kyllä paljon lisäenergiaa :) :)

      Poista
  2. Aamuisin on kyllä jo todella syksyisen oloista, hrrr :) tsemppiä arkeen <3

    VastaaPoista