lauantai 25. huhtikuuta 2015

Tytöt on tyttöjä

Eilen juhlittiin mieheni veljen lapsen neljä -vuotissyntymäpäivää. Pääsimme osallistumaan juhliin koko perheen voimin, vaikka päivä sisälsi niin paljon muutakin. Tytöt olivat innoissaan lähdössä kylään ja nimenomaan syntymäpäiville :). Teemana ei ollut naamiaiset, mutta ajattelin kokeilla neideille noita kissa asusteita (joita kumpikaan ei ole päällensä aiemmin huolinut) ja kappas nehän tekivät kauppansa ;).


Hetki oli otollinen myös poseerauskuville, joten silloin täytyy olla nopea ja antaa kuvien räpsyä :).





Kuten kuvista ehkä saattaa huomata on esikoisemme kova neiti "esiintymään". Hän saattaa itsekseen tehdä laulu-, tanssi- tai nukketeatteriesityksiä, mutta isomman yleisön edessä jäätyy kyllä herkästi. Tuo pieni pilke silmäkulmassa ja tietynlainen "pelleily" on kyllä suoraan peritty isältään <3. Neitiys taitaakin sitten olla peruja äidiltä. Kovasti on kiinnostunut vaatteista ja asusteista. Haluaisi myös lakata jo kynsiään, mutta äiti taitaa olla turhan ankara tässä, kun en siis ole hänen antanut lakkailla kynsiään...edes sillä värittömällä lakalla :S. 

 
Nuorempi pyrkii tekemään kaiken sen perässä mitä isompi edellä ja kovasti onkin nyt lyhyessä ajassa taas kehittynyt. Leluja on muun muassa turha enään pitää vain isosiskon leluina, sillä pikkulegotkin kiinnostavat häntä siinä missä oikeiden palapelien tekokin. Tällä hetkellä hän rakentaa ilman aikuisen apua siskonsa 30 palan palapeliä! Saas nähdä mitä neuvolassa reilun viikon päästä tuumaavat. 


 Vaikka näissä kuvissa niin ylimmiltä ystävyksiltä näyttävätkin, osaavat he myös ottaa yhteen toistensa kanssa...päivittäin :). Siinä saa sitten äiti tai isä toimia erotuomarin roolissa, mutta sitähän se sisarusten yhteiselo aika pitkälle taitaa aika ajoin aina ollakin <3


 Äiti voi myös huohahtaa helpotuksesta, sillä se asia, jota pitkään murehdin nuorimmaisemme kanssa on nyt sitten "selätetty".



Kyllä, tutit lensivät kerralla roskiin tasan kaksi viikkoa sitten. Ensimmäiset päivät olivat hieman raskaita öiden suhteen, mutta nopeasti se tutti kuitenkin sieltä mielestä unohtui. Ja esimerkiksi tänään siellä syntymäpäivillä, kun nuorimmaisemme näki eräällä vauvalla tutin, ei hän ollut moksiskaan, JES :)! Seuraavaksi sitten kesällä onkin edessä päiväkuivaksi opettelu...

Täällä jatketaan nyt munkin paistolla ja siman teolla. Mukavia vappuvalmisteluja ja vapun odotusta kaikille :)!

-J-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti