sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tyttöjen uusi valtakunta

Kun nuorimmaisemme reilu vuosi vuosi sitten syntyi, päätimme kokeilla hänen kasvaessaan tytöille yhteistä huonetta. Esikoisellamme oli viime syksyyn asti käytössä yläkertamme pienin makuuhuone (vajaa 10 neliötä), mutta tähän huoneeseen emme olisi heitä millään lelujen kanssa saaneet mahtumaan. Yksi vaihtoehto olisi ollut sisustaa erikseen heille leikkihuone ja nukkumishuone, mutta halusimme ainakin toistaiseksi säilyttää yläkerrassa yhden makuuhuoneen vierasmakkarina, joten päädyimme vaihtamaan vierasmakkarin ja lasten huoneen päittäin. Näin ollen lastenhuoneen neliöt nousivat noin 13 neliöön.

Viime syksynä saimme, appiukon avustuksella, maalattua ja tapetoitua uudelleen tulevan lastenhuoneen. Sisustimme sen tuolloin entuudestaan olemassa olevilla kalusteilla ja tarkoituksenamme oli myöhemmin kalustaa huone loppuun. Tähän asti huone on ollut niin sanotusti tuossa samassa tilassa ja nyt kun nuorimmaisemmekin olisi pikku hiljaa siirtymässä nukkumaan samaan huoneeseen isosiskonsa kanssa, oli huoneelle tehtävä jotain. Esimerkiksi nuorimmaisemme vaatteet piti saada mahtumaan samaan huoneeseen sekä iso kasa leluja tarvitsi säilytyspaikkaa muualta kuin lattialta :).

Tästä lähdettiin viikko sitten liikkeelle...Hmm, mitäs tälle huoneelle tehtäisiin?
Kuvassa olevaan vaatekaappiin ei olisi enään mahtunut yhtään ylimääräistä tavaraa...
Jotain oli keksittävä, sillä alakerrassa odotti vielä iso laatikollinen kirjoja, barbeja sekä muita nuken tarvikkeita...
Näistä tunnelmista siis lähdettiin liikenteeseen. Teimme viime viikon lauantaina Ikea-reissun koko perheen kera Haaparannan Ikea-tavarataloon ja tällä kertaa myönnän, että olisimme voineet valmistautua paremmin! Yleensä olen jo valmiiksi laatinut netin avulla ostoslistan, johon olen kirjoittanut tuotteiden varastopaikat jne. Nyt minulla ei ollut siihen "aikaa" toisin sanoen en vain saanut sitä tehtyä.

Sen sijaan, että mieheni olisi voinut heti tavarataloon saavuttuamme suunnistaa varastolle ja noutaa sieltä kyseiset tuotteet, maksaa ne ja mennä edeltä pakkaamaan autoon, etenimme osasto osastolta eteenpäin ja siinä samalla kirjoitin noita varastopaikkoja ylös. Lähes 3 ja puolen tunnin "shoppailun"olisi kevyesti saanut lyhennettyä puoleen tuolla ennalta valmistumisrituaalilla...Ensi kerralla sen muistan!

Ikeasta selvittiin ja heti sunnuntaina aloitimme muun muassa kaappien kokoamisen. Viikko siinä vierähti ja perjantaina alkoi olla valmista. Enään puuttuu peili ja muutama taulu seinältä,mutta muuten huone on valmis. Tältä se nyt siis näyttää. Tervetuloa tyttöjen uuteen valtakuntaan:








Nyt kelpaa tyttöjen leikkiä ja sen kyllä huomaa, sillä molemmat tytöt haluaisivat pääsääntöisesti olla vain yläkerrassa omassa huoneessaan :). Esikoisen voi jo huoletta päästää yksin yläkertaan, mutta nuorimmaisen siellä leikkiessä paikalla on ehdottomasti oltava vielä joku aikuinen. 

Ikeasta mukaan lähti siis mukaan lisää Stuvan vaatekaappeja, hylly, lelujen säilytys lokerikko-pöytä, magneettitaulu sekä muutama pienempi juttu. Ja nyt on jokaisella tavaralla oma paikkansa :).




-J-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti