maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäislomalta lomalle

Pääsiäisen pyhät lähenevät loppuaan, mutta täällä ei silti huomennakaan tarvitse herätä herätyskellon pirinään muiden kuin mieheni. Olen tarkoituksella ottanut tulevan kesän kesälomani heti tähän kevään/kesän alkuun ja huomenna starttaa ensimmäinen kahden viikon pätkä. Tosin tuntuu hassulta jäädä töistä lomalle, koska vastahan kolme viikkoa sitten palasin takaisin töihin vuoden äitiysloman jälkeen. No, hieman porrastettu paluu arkeen :).

Pääsiäistä meidän perhe vietti sekä täällä kotosalla että myös pohjoisessa mummon ja ukin luona.





Oli kyllä niin rentouttavaa ja mieltä virkistävää päästä täältä "kaupungin vilinästä" maaseudun rauhaan. Sääkin näytti olevan meidän puolellamme, joten mikäs siinä kevätkeleistä nauttiessa :).




Meillä Oulussa ei enään ole juuri lainkaan lunta, mutta täältä muutama sata kilometriä pohjoiseenpäin luonto on vasta kuoriutumassa lumipeitteestä. Joelle tosin ei enään tohtinut jalalla astua, sillä jään pinnalle oli nousut jo vesi.




Lapsoset nauttivat mummolassa olosta ja olihan siitä amerikan matkan vuoksi ehtinyt kulua tovi, kun he viimeksi näkivät isovanhempia.

 
 Meillä on onnistuttu vielä pysyttelemään erossa karkista, mutta muita herkkuja kuten jäätelöä ja leivonnaisia kyllä syödään aina silloin tällöin. Pääsiäismunien sisältä löytyikin tänä vuonna esikoisellemme pääsiäistarroja sekä muutama prinsessa keksi, kun taas nuorimmaisemme sai hänen lemppareita, maissinaksuja. Eikä kiire karkin syöntiin todellakaan ole! Mitä pidempään saadaan pidettyä tämä tilanne, sen parempi :). 


Tällä viikolla on luvassa pihatöitä, kuten haravointia, siivoilua ja tottakai lasten kanssa touhuamista. Esikoisemmekin on koko viikon vapaalla tarhasta, joten saas nähdä mitä me tytöt täällä kotosalla oikein kehitellään ;). Piiloleikit kuuluu ainakin nuorimmaisemme päiväohjelmaan.

 
Mukavaa viikkoa kaikille :)!

-J-


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti