sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen lähestyy

Nämä kaksi viikkoa äitiyslomalta palattuani työelämään ovat kuluneet kuin siivillä. Tuntuu, että vastahan olin ensimmäistä päivää töissä ja todellisuudessa huomenna starttaa jo kolmas viikko. Kiirettä on pitänyt ja päivät ovat välillä venyneet, mutta olen silti nauttinut joka sekunnista. Nykypäivänä ei ole itsestään selvää, että saa tehdä työtä, josta nauttii koko sydämestään ja että töissä viihtyy. Olen sitä mieltä, että ihminen on työtä tekemään luotu ja sen mahdollisuus pitäisi olla jokaisella.

Esikoisemme leikeistä huomaa, että äiti on palannut töihin. Tässä kuvassa hän on omien sanojensa mukaan lähdössä töihin...äidin asusteissa...
 
Minun palatessa töihin esikoisemme aloitti yhtä aikaa uudessa tarhassa ja hänkin on hoitajien mukaan sopeutunut uuteen ympäristöön todella hyvin. Tosin hän on päivähoidossa vain 15 päivää kuussa ja saa näin ollen vastapainona nauttia myös turvallisesta kotiympäristöstä. Nuorimmaisemme on puolestaan touhuillut kotosalla isin ja välillä mummon seurassa. Ihanaa, että hänkin saa välillä kokea jakamatonta huomiota myös isältään isosiskonsa ollessa tarhassa. Pientä flunssanpoikasta on nuorimmaisellamme ollut viime päivinä, muttei se hänen menoaan ole hidastanut. Kyläilyjä kuitenkin jouduimme jättämään viikonlopulta hänen kohdaltaan väliin, jottei flunssa pahenisi.


Täällä on aloitettu tänään pääsiäisvalmistelut. Päätin kyllä, etten tänä vuonna panosta näihin pyhiin niin paljoa kuin ennen, koska jo viikon päästä pääsiäisestä on vappu! Aamusta kuitenkin suuntasimme vanhemman tyttäremme kanssa poimimaan pajunkissoja ja saldo oli seuraavanlainen.


Aika helpolla löytyivät, eikä tarvitse edes odotella pajunkissojen "aukeamista" johtuen varmastikin pääsiäisen myöhäisestä ajankohdasta tänä vuonna sekä poikkeuksellisen lauhasta talvesta. Sen verran kolea ja märkä sää oli tänään ulkona, että takkaa oli vielä lämmitettävä, kuten kuvan puukasasta voitte päätellä :). Olikohan sään seurausta myös se, ettei meillä tänä vuonna käynyt yhtään virpojaa...? Eikä niitä näkynyt edes liikkuvan ihan lähiympäristössä. Oltiin varauduttu heihin aikaisempien vuosien tapaan erilaisin makeisin, mutta täytynee nyt sitten syöttää herkut muille. 


Pajunkissojen askartelu jäi aika pitkälti minun harteille. Nuorimmaisemme veteli sikeitä ulkona tuohon aikaan ja esikoisemme ei jostain syystä tänään syttynytkään askartelemisesta, vaan halusi mieluummin upoutua katselemaan DVD:ltä suosikkiaan Titi-Nallea. 




Oksat saivat koristeensa ja pääsivät maljakkoon. Tämän lisäksi kävin ostamassa kauppareissun yhteydessä muutaman helmililjan perinteisten keltaisten ruukkunarsissien tilalle ja istutin ne lasisiin ruukkuihin. Keltainen väri ei nyt oikein inspiroi, vaan halusin jotain muuta. Asiaan saattaa vaikuttanee myös se lähestyvä vappu ja heti sen perään nuorimmaisemme yksivuotissynttärit. Niissä väriteema tulee kuitenkin olemaan jotain muuta ;). 


Jäädäämpä odottelemaan rairuohon kasvamista ja noiden sinisten helmililjojen puhkeamista. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille. Toivotaan aurinkoista kevätsäätä :)!

-J-
 



 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti