sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Keväistä ripausta sisustukseen vaaleanpunaisella värillä

Tämä vuosi onkin alkanut hurjaa vauhtia, kun en uuden vuoden vaihteen jälkeen ole tänne blogiin ehtinyt. No onhan tässä ollut menneinä vapaapäivinä reissaamista, synttäreitä jne. Nyt oli onneksi suht rauhallinen viikonloppu ihan kotosalla, vaikka eilen tosin töissä olinkin.

Joulu jatkui meillä alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen loppiaisesta nuutinpäivään asti. Yksinkertaisesti ei vain ehtinyt siivota joulua pois aiemmin. Mutta toisaalta, kun sen siivosi pois sitä halusi eroon joka ikisestä tähdestä, somistekuusesta ja valopallosta ;). Tilalle tuli viime vuoden tapaan vaaleanpunainen väri pieninä väripilkkuina :).


Tein äskettäin tilauksen hm.com:sta, joka sisälsi tällä kertaa vaatteiden sijaan kodin pientä sisustustavaraa. Muutama raikas tuoksullinen ja tuoksuton kynttilä sekä uudet olohuoneen tyynynpäälliset (niitähän ei koskaan ole liikaa ;) ). Ison muutoksen yleisilmeeseen näyttää saavan ihan näillä pienillä värin ja tavaroiden vaihdoksilla.




Täällä meilläpäin mittari on kivunnut taas pienen tauon jälkeen reiluun miinus kahteenkymmeneen asteeseen. Takka onkin ollut päivittäin ahkerassa käytössä. Näissä säissä on se paras puoli, että päivällä saa nauttia pienen hetken ihanan kirkkaasta auringonvalosta. Mieli halajaa jo pikkasen lauhempiin, mutta yhtä kirkkaisiin talvipäiviin, jolloin pääsisi ulos asti nauttimaan säästä :). Eiköhän nekin säät pian koita :)!



Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :)!

-J-

2 kommenttia:

  1. Kiva piristys tuo pieni ripaus vaaleanpunaista. Se on pieninä annoksina todella kaunis väri sisustukseenkin. Tai minulle pieninä annoksina :) Joku muu voi toki tykätä siitä enemmänkin.

    VastaaPoista
  2. Eikö vain, tulee heti tosi keväinen ja fressi ilme joulujuttujen jälkeen 😊. Mullekin tuo ripaus riittää...ehkä lasten huoneessa voisin käyttää enemmän 😉

    VastaaPoista