Matkan ensimmäiset päivät ja haasteet

Matkamme alkoi maanantaina aamu kuuden herätyksellä kotisuomessa. Pikaisten aamutoimenpiteiden jälkeen suuntasimme kohti lentoasemaa.  Jännitys hieman laantui, kun kaikki matkalaukkumme läpäisivät painorajoitukset; jes J!  Ensimmäinen välilasku oli Helsinkiin, jossa edessä oli uusi checkin.  Tässä vaiheessa kohtasimme ensimmäisen vastoinkäymisen...Olimme jo lähdössä turvatarkastukseen, kunnes mieheni huomasi, että esikoisemme lentolippu oli ainoastaan Muncheniin.  Palasimme takaisin lähtöselvitykseen ja hetken asiaa selviteltyään lentokenttävirkailija sai  onneksi tehtyä puuttuvan lähtöselvityksen  Chicagoon asti. Syy ei koskaan selvinnyt, miksi  tyttäremme Esta ei ollut mennyt läpi edellisenä iltana kotona tietokoneella täytetyssä lähtöselvityksessä eikä myöskään aluksi  Hki:n päässäkään. Useiden puhelinsoittojen jälkeen asia saatiin kuitenkin järjestykseen ja jatkoimme matkaa turvatarkastuksen kautta lähtöportin läheisyyteen.

Täydet pisteet Helsinki-Vantaan lentoasemalle siitä, kuinka hyvin lapset ovat otettu siellä huomioon! Lentokenttärattaita, lastenhoitohuoneita, ruuan lämmitys mahdollisuuksia ja leikkipaikkoja on riittävästi. Ajan saa siis hyvin kulumaan.  

Portille mentäessä Helsingin päässä oli edessä seuraava vastoinkäyminen, kun mieheni meni tarkoituksella vielä tarkastuttamaan liput portin viereiselle palvelutiskille. Tässä vaiheessa sekä hänen että nuorimman tyttäremme Estat olivat virheelliset! Sekin asia onneksi saatiin järjestykseen. Estoja täytettäessä oli heidän kohdallaan passin numeron O-kirjaimet kirjattu vahingossa nolliksi. Tarkkana saa siis omatoimimatkailija olla nykypäivänä jenkkeihin matkatessa. Jos tämän matkan olisi tilannut valmiina pakettina esim.matkatoimistosta olisivat he toki hoitaneet kaikki nuo edellä mainitut paperiasiat, mutta reissusta olisi tullut tuplahintainen. No, vähän jännitystä elämään ;).

Helsingin päässä myös asiakaspalvelu oli erinomaista. He tilasivat meille Munchenin päähän koneen vaihtoa varten kyydin portilta toiselle, koska mieheni kävely oli edelleen aika hidasta ja kivuliasta. Hänhän siis jätti kävelykepit kotiin niinkuin oli aiemmin päättänyt.  Autokyytiin mahtui kuskin lisäksi vain kolme, jotka meidän tapauksessamme olivat mieheni lisäksi hänen äitinsä ja esikoisemme.  Minä, joka kannoin kantorepussa nuorimmaistamme sekä mieheni isä, saimme ottaa useita juoksuaskelia, jotta pysyimme autokyydin perässä. Oltiin me varmasti näky ;).  Mutta perille portille selvittiin ja se ei olisi hoitunut ajoissa ilman tätä ihanaa vanhempaa naiskuskia. Hän saatteli meidät portille saakka ja päästi meidät menemään jopa jonon ohi suoraan koneeseen. Palvelu siis todellakin pelasi myös Saksan päässä!

Lentomatkat sujuivat nopeasti.  Lapsemme nukkuivat aika eri tahtiin, joten jommalle kummalle meistä vanhemmista riitti koko ajan puuhaa heistä huolehtiessa ja heille seuraa pitäessä. Mummosta ja papasta oli iso apu ja tulee varmasti olemaan myös jatkossa tällä reissulla.

Perillä Chicagossa odotti jäätävä pakkanen (-20 astetta), joka yllätti kylmyydellään jopa meidät pohjoisen ihmiset.  Vaikka kotikaupungissamme tuuleekin paljon, ei se tuuli ole mitään tänne verrattuna. Hyrr, kun oli kylmä! Ja paikallisista vain murto-osa näytti osaavan pukeutua sään mukaan L.  Lentokentältä kyyti hotellille ja suihkun kautta nukkumaan.  Jet Lagilta emme välttyneet ja unta riitti  ensimmäisenä yönä vain noin yö kolmeen.  Pienet päiväunet ehdimme onneksi vielä aamulla ottaa ennen kuin matkamme jatkui autovuokraamon kautta kohti Road 66:ä. Chicagosta ei juuri kuvia tullut napsittua jäätävän kylmän ilman vuoksi. Onneksi reissumme tulee päättymään sinne noin 7 viikon päästä, joten tulee sitten tutustutta siihenkin kaupunkiin hieman pintaa syvemmältä.

Tiistaina pääsimme asuntoauton saatuamme noin yhden maissa matkaan ja mieheni hyppäsi heti ensimmäisenä auton rattiin. Yllättävää, että jalka kesti autolla ajamista! Löysimme valtatie nro 66 suhteellisen helposti. Sillä pysyminen olikin sitten eri asia, kun navigaattorimme yritti väkisin ohjata meitä uudemmalle moottoritielle. 

Wilmingtonin kylään saapuessamme kohtasimme ensimmäisen niin sanotun Muffler Manin. Nämä jättiläispatsaat ovat alunperin toimineet 60 -luvulla, toisin sanoen valtatie 66:n kulta-aikana, asiakkaiden houkuttimina paikallisiinravintoloihin, hotelleihin ym. Nykypäivänä ne ovat turistinähtävyyksiä ja tämä ensimmäinen meidän kohtaamaamme patsas oli nimeltään Gemini the Giant. Se sijaitsee entisen ravintolan, the Launching Pad Drive-In:n kyljessä ihan Road 66:n vieressä. Pääsin kuvaamaan tämän nähtävyyden auringonlaskun aikaan. 

Road 66 kulkee monessakin paikoin ihan uuden valtatien vieressä. Erona tosin nopeusrajoitukset ja teiden kunto. Alemmassa kuvassa vasemmalla Road 66 ja oikealla uudempi valtatie.

Ajelimme pimeän tuloon asti pitkin Illinoissin osavaltiota ja lopulta leiriydyimme Pontiac nimisen kylän keskustassa sijaitsevan museoalueen pihaan, siinä kun oli ilmainen parkkipaikka :). Eihän tämä meidän asuntoauto ole ihan näin kylmiin olosuhteisiin tehty, mutta lämpimää kohti ollaan koko ajan matkalla. Yö nukuttiin tuplavaatetuksella pipot päässä ;)

Ja matka jatkuu taas...:)

-J-