perjantai 26. syyskuuta 2014

Tunteiden ilta

Empä olisi arvannut, että tämän illan "Vain Elämää"-tv-sarja olisi ollut näinkin tunteita herättävä...enkä tuskin ole ainoa katsoja, jota sarja sanan mukaisesti kosketti syvällisillä biiseillään ja niiden sanoitusten taustalla olevilla asioilla. Huh! Tiesin kyllä etukäteen, että tänään olisi Paula Vesalan päivä ja suht hyvin kuitenkin PMMP:n biisejä aikoinaan enemmänkin kuunnelleena ja bilettäneenä ajattelin, että tästä sarjasta tulisi enemmän vauhdikas, hauska ja niin sanotusti bilemäinen....No kuinkas kävikään...Makoilin sohvalla vilttiin kääriytyneenä, ulkona sade hakkaa ikkunaan, sisällä palaa "tunnetusti kynttilöitä rakastavana ihmisenä" kynttilöitä ja pyyhin silmäkylmästä kyyneleitä kun kuuntelen näitä biisejä...Tästä illasta tulikin sitten syvällisempi fiilistely-ilta. Vai mitä nämä kappaleet teissä herätti?

Jennin biisi

Paulan biisi

Elastisen ja Paulan yhteisbiisi


Ihmiset pystyy helposti samaistumaan näihin biiseihin etenkin jos taustalla on läheisen poismeno, sairaus, ero tai muu vastoinkäyminen omassa tai läheisen elämässä. Elämä ei todellakaan päästä meitä helpolla ja välillä se koettelee meitä ihan toden teolla. Onneksi kuitenkin sillä on myös sitä toista puolta eli hyvää ja kaunista annettavanaan.

Terveisiä, haleja ja ihanaa syksyä kaikille läheisille lähellä ja kaukana sekä tottakai lukijoille :)!



-J-

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kesäkukat vaihtoon ja syksyisempää tilalle

Yksi viikonloppu alkaa olemaan taas takanapäin ja uutta viikkoa kohti mennään. Tytöt eivät ole vieläkään täysin parantuneet muutaman viikon takaisesta flunssasta, vaan nenä vuotaa molemmilla edelleen...Olen jopa miettinyt, että voiskohan kyseessä olla vielä jonkinasteista siitepölyallergiaa...Mene ja tiedä. Tarhassa ovat kuitenkin olleet normaalisti. Tosin perjantaina, kun itse olin vapaalla en heitä sinne vienyt ja vietettiin ihan taktisesti perjantai ja lauantai päivät sisällä, lukuun ottamatta kaupassa käyntiä. Tänään sitten päivä vierähtikin pitkälle ulkosalla nauttien kauniista syyspäivästä; näitä lisää :)!

Pihalla on tapahtunut jonkin verran muutaman viikon aikana...Ollaan nimittäin saatu valmiiksi loppupätkä muurinkiveä. Ensi kesänä kyseisen aidan reunalle on sitten tarkoitus istuttaa lisää havukasveja ja vaihtaa aidan vierustan kivituhkan tilalle haketta. Koen sen olevan niin paljon parempi ratkaisu rikkaruohojen "hallussa pitämiseen". Vaikka tällä hetkellä kivituhkan alla on suodatinkangas, ei se estä uusien rikkaruohojen kasvamista kivituhkan päällä....ja round up pullon kanssa saa jo muutenkin kiertää noita laatoituksen ym. rakoja ja reunoja ;).


Käytiin tänään esikoisen kanssa puutarhalla hakemassa kuivahtaneiden kesäkukkien tilalle syyskukkia. Kokeilen vielä tämän kerran talvehdittaa kesäiset pelargoniat meidän tallin kellarissa...Viime vuonna se ei oikein onnistunut, koska unohdin niiden kuukausittaisen kastelun ;). Täytyy varmaan laittaa itselle kalenteriin muistutusta :).


Puutarhalta mukaan lähti pääasiassa callunoita, mutta myös muutama hopealanka ja muu vihertävä syyskasvi. Tulppaanien sipuleita laitan myöskin ensi kevättä varten etupihan kivimuurin eteen, mutta ne kannattaa istuttaa vasta ihan loppusyksystä, jotteivat mätäne maahan (vaikka eipä nyt hirveästi ole vettä sadellut...).


Säästin kesän kukkaistutuksista osan murateista ja pitkähköistä kasveistä (jos joku tietää nimen niin kerro pois =)? ).




Näin lämpöisenä syksynä täytyy vielä muistaa kastella noita kukkia sekä myös havukasveja. Ja maahan istutetut havukasvithan tarvitsevat vettä lähinnä latvaansa! Tämän minäkin opin kantapään kautta, kun sain ensimmäiset tuijat "kuivatettua". Tuijia kun kuuleman täytyy alkaa kastelemaan latvasta jo keväällä, vaikka lunta olisikin maassa...saman olen huomannut toimivat kyllä muidenkin havukasvien kanssa. Kesällä ostamani pallotuijat ajattelin vielä istuttaa talveksi maahan, koska näin kuuleman selviävät talvesta suuremmalla todennäköisyydellä.



Ensi viikonloppuna täytyisi vielä ostaa jonkinlainen syyslannoite osalle kasveista, laittaa kuvassa pilkahtava terassimme "syyskuntoon" ja rapata sammalta pois pihalaattojen välistä. Että sellaista pihapuuhaa suunnitteilla sinne :).


Tyttöjen lempipuuhia pihalla on tällä hetkellä ehdottomasti hiekkalaatikolla leikkiminen. Isompaa meinaa vain ärsyttää, kun pienempi hajottaa perässä sen mitä hän edellä ehtii rakentaa...No toivotaan, että vielä koittaa aika, jolloin he oppivat leikkimään yhdessä riitelemättä ;)


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :)!

-J-

lauantai 6. syyskuuta 2014

Kun sen oikean mallin löytää

Olen tehnyt viime viikkojen aikoina inventaariota vaatekaappiini; pakannut kesäisiä vaatteita pois ja kaivanut esille syksyn- & talven vaatevarastoni sisävaatteiden osalta. Sesongin vaihtuessa sama ongelma kesät talvet..."mulla ei ole mitään päälle laitettavaa". Mihin kummaan ne kaikki kivat vaatteet aina häviääkään ;)? Tosin olinhan viime syksynä mammalomalla, joten silloin ei paljon uusia hankintoja tullut tehtyä. Jenkeistäkin talvella ostin pääasiassa juhla-, urheilu- ja kevät-/kesävaatteita.

Tällä viikolla sain onneksi täydennettyä hieman vaatekaappiani syksyisemmillä vaatteilla. Nyt siellä on muutama uusi neule, neuletakki, mekko ja FARKUT! Suurin osa ennen raskauksia hankituista farkuistani ovat kapeita ja matalavyötäröisiä farkkuja. Kapeudesta pidän edelleen, mutta jotenkin sitä nyt synnytysten jälkeen haluaa vyötärölinjan nousevan vähän korkeammalle ja tukevan tuota keskivartaloa. No ensimmäisen synnytyksen jälkeen löysin, mitä etsin.

Miten voikaan yhdet farkut saada mielen niin hyvälle tuulelle, mutta kun ne vain on niin perfect! Ei sillä, että minulla olisi mikään täydellinen farkkuvartalotyyppi, mutta noissa farkuissa vain toteutuu kaikki se mitä farkuiltani haluan. Ne ovat kapeat, niissä on korkea vyötärö, ne ovat joustavat ja istuvat hyvin jalkaan :). Nämä farkut ovat H&M:n mallistosta ja malliltaan Skinny High. Minulla on entuudestaan nämä farkut mustana ja tumman sinisenä, mutta nyt värivalikoima täydentyi sitten vielä perussinisellä, jossa on mukana hieman enemmän kulutuspintaa. Hintakaan ei näillä farkuilla päätä huimaa. Ne maksavat 39,99€ ja lisäksi H&M:llä oli meneillään kampanja, jossa ostaessaan 2 farkut, saa toiset farkut 50%:n alennuksella.

Seuraavassa kuvassa mun tän päivän asu, jossa yhdistin nuo uudet ihanuudet Conversen nahkatennareihin, harmaaseen printti t-paitaan sekä mustaan jakkuun.


Testailin noihin farkkuihin myös hieman muitakin yläosia sekä tyylejä.

Farkut: H&M Skinny High, Neule: H&M, Laukku; MMS Studio, Kaulakoru: tuliainen Bremenin reissulta.

Farkut: Skinny High, Paitis: H&M, Laukku, vyö sekä kengät oman äitini vanhoja.
H&M:llä oli toinenkin mielenkiintoinen uusi malli, joka ehdottomasti pitää joku päivä käydä testaamassa; nimittäin Shaping Denim. Näitä farkkumalleja löytyy myös muilta merkeiltä, mutta hinta taitaa taas tässäkin mallissa olla aika suuri erotekijä. H&M:llä nuo farkut maksoivat 49,99€ ja muualla niistä saa pulittaa lähes satasen...

Vaatekaappiani päivittäessä käsiini osui monen monta edesmenneen äitini vanhaa asustetta tai vaatetta. Hän oli melkoinen "säästäjä", mutta piti myös omia tavaraoitaan niin hyvin, ettei niissä paljon käytön jälkiä näy. Itsekin olen alkanut laittamaan syrjään säästöön omille tytöille sellaisia vaatekappaleita, joita en välttämättä enään itse käytä, mutta jotka uskoisin joskus tulevaisuudessa tuovat heille sitä samaa iloa, mitä oman äitini vanhat vaatteet tuovat minulle.

Näistäkin Högl:n vanhoista nahka avokkaista ei uskoisi, että ne ovat monenkymmenen vuoden takaa. Kantalaput näihin täytyy kyllä uusia, mutta muuten ihan priimat :).


Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille. Huominen menee vielä pääosin sisällä, jotta tytöt olisivat maanantaina tarhakuntoisia. Pidetään peukkuja pystyssä, että tauti alkaisi nyt olemaan selätetty. 

-J-



torstai 4. syyskuuta 2014

Terkkuja sairastuvalta

Niin se vain syysflunssa tai mikä lie -virus iski sitten meidänkin perheeseen. Nuorimmaisemme sairasti jo muutama viikko sitten ensimmäisen flunssansa kuumeen kera tälle syksylle. Tuolloin tauti taltutettiin viikonlopun aikana, mutta siitä lähtien molemmilla tytöillä on ollut lievää nuhaa, joka sitten viime viikon sunnuntaina paheni siihen asteeseen ettei maanantaina ollut enään päiväkotiin menemistä.

Mieheni äiti oli onneksi kyläilemässä täällä sunnuntaista tiistaihin, joten tytöt saivat olla mummon hoivassa ensimmäiset kaksi sairaspäivää. Keskiviikosta eteenpäin hoitovuoro puolestaan siirtyi minulle ja työviikkoni jäi lyhyeksi tältä viikolta. Tosin lauantaina olen töissä ja mies puolestaan kotona, joten pääsee vähän muutakin tälle viikolle tekemään kuin pikkupotilaita hoitamaan. Useampi päivä kahden sairaan lapsen kanssa kotona on melko uuvuttavaa, mutta onneksi noista kahdesta löytyy kipeänäkin yllättävää positiivista energiaa :).


Alakerta on ollut melkoinen lelumeri siihen asti kun mieheni on päässyt töistä kotiin. Legoja, juna-radan osia, palapelejä, barbeja, nukkeja ja kirjoja siellä täällä ja Juniori-kanava tv:stä pyörinyt päällä aamu seitsämästä ilta viiteen, jolloin kanava on vain vaihtunut kakkoselle pikkukakkosta varten :). Isommalla on ollut kuumetta, nuhaa sekä kova yskä. Pienemmällä nuhaa, kuumetta ja silmätulehdus. Minä olen niistänyt ja pyyhkinyt heidän neniään vuorotellen, antanut lääkettä, yrittänyt tarjota laidasta laitaan erilaisia ruokia (jotka nyt vain kipeänä alas uppoaisivat) ja hoivannut heitä.


Itsellänikin on varmaan tuo sama virus, mutta minulla se on lähinnä ilmennyt voimattomuutena ja väsymyksenä. Toivottavasti se sille tasolle jääkin. Mieheni sen sijaan sairastui eilen vastaavaan tautiin, mutta hänelläkin hieman omanlaisensa oireet. Töissä hän on kuitenkin sinnitelyt ja aikoi huomennakin mennä. Kävin tänään täydentämässä meidän lääkekaappia ja seuraavanlaisia "mömmöjä" on meillä nyt sitten käytössä koko perheellä:


Eiköhän näillä pitäisi flunssa saada taltutettua ;)!. Toivossa on hyvä elää! Mutta nyt nukkumaan, sillä jos viime yö toistuu, niin tuossa kahdesta neljään olisi sitten hoito-/valvomispätkä eessä (kiitos meidän nuorimmaisen ;) ).

Pitäkäähän itsestänne huolta näin syksyn alla; syökää terveellisesti ja monipuolisesti ja muistakaa unen tärkeä merkitys :)!

-J-