perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kotona

Reissusta ollaan kotiuduttu -tarkalleen ottaen myöhään tiistai-iltana. Jet Lag alkaa olla voitettu, joten nyt voi palata takaisin normaali arkeen. On se vain jännä homma, kuten miehenikin sanoi, että aina se pitää käydä ulkomailla asti toteamassa, että koti on maailman paras paikka <3. 

Meille nykyinen kotimme on ensimmäinen omassa omistuksessamme oleva talo/asunto. Muutimme mieheni kanssa Ouluun vuonna 2005 ja siitä vuoteen 2008 asti asuimme vuokralla. Alunperin suunnittelimme ostavamme ensin noin 10 vuotta vanhan rivitaloasunnon, mutta kun tovin niitä kiertelimme, saimme todeta, että hieman rahaa lisää sijoittamalla saisimme ihan oman talon. Tosin meidän tapauksessamme säästimme huiman summan siinä, että meidän molempien vanhemmat olivat mukana rakentamassa taloa. Omasta takaa löytyi osaaminen kirvesmies-, sähkö- ja eristys- sekä ilmanvaihto töihin. Itse olimme myös niin paljon raksalla kuin mahdollista ja se vuosi olikin ehkä elämämme raskinta aikaa. Päivät venyivät usein yömyöhäseen, kun ansiotyön lisäksi päivää jatkettiin raksalla. 

  
Helmikuu vuonna 2008

Maalis-Toukokuu vuonna 2008
Meillä ei ollut tuolloin vielä lapsia, joten kaikki töiden jälkeen jäljelle jäävä aika oli helppo pyhittää pelkästään raksalle. Vastoinkäymisiä  ja yllättäviä tekijöitä oli perinteisesti meilläkin matkassa
tässä rakennusurakassa, mutta niin sitä vain selvittiin ja pääsimme muuttamaan uuteen kotiin marraskuussa 2008. Iso kiitos kuuluu kaikille rakennusprojektissa mukana olleille, jotka mahdollistivat tämän unelman toteutumisen :)! Ja kun sen eteen on niin paljon "verta, hikeä ja kyyneleitä" vuodatettu niin ei siitä hevillä luovu. Kotimme on meille rakas ja toivottavasti saamme asua siinä mahdollisimman pitkään.

Talomme on täysi kaksikerroksinen puutalo. Neliöitä meillä on 175 ja olohuoneen sekä ruokailuryhmän kohdalta tila on avointa yläkertaan asti. Joskus jos neliötarve lisääntyy, tässä on hyvä mahdollisuus kattaa ko. tila huoneiksi. Luulisin kuitenkin, että näillä neliöillä mennään :). Siivottavaa on tälläkin hetkellä yllin kyllin ;). 

Alakerrasta löytyy eteinen, keittiö, olohuone, wc, työ-/kirjastohuone, kodinhoitohuone sekä pesutilat (suihku & sauna). Yläkerrassa puolestaan sijaitsevat meidän kaikki makuuhuoneet, joita on 3 kappaletta, iso aula sekä kylpyhuone-wc -yhdistelmä. Yläkerrasta on käynti myös parvekkeelle, kun taas alakerrasta meiltä pääsee ulos kolmesta eri ovesta, joita kehystävät sitten erikokoiset terassit. 

Kaksikerroksisessa talossa on luonnollisesti omat hyvät ja huonot puolensa. Itse pidän siitä, että tilat ovat selkeästi jaettu niin sanottuihin yleisiin tiloihin (ak) ja sitten vähän henkilökohtaisempiin tiloihin (yk). Tavarat eivät kulkeudu turhaan ala- ja yläkerran välillä, jolloin myös niiden paikoilleen järjestelemistä on vähemmän :). Yläkertaa tarvitsee myös siivota huomattavasti vähemmän kuin alakertaa, jossa trafiikkia on luonnollisesti enemmän. Olen myös aina mieltynyt jostain kumman syystä puolitoista- / kaksikerroksisiin taloihin...vaikka en ole tätä aikaisemmin koskaan asunut kaksikerroksisessa talossa (kerrostaloa lukuun ottamatta). 

Huonoina puolena kaksikerroksisessa talossa puolestaan mainittakoon talon ulkopuolelle tehtävien huoltotoimenpiteiden haastavuus (jota varten hankimmekin viime kesänä kunnon telineet).

Tonttimme on pinta-alaltaan vajaa 1000 neliötä ja hieman loivan U:n mallinen sijoittuessaan kadun alkupäähän. Halusimme tontillemme jäävän myös nurmialuetta, joten tästäkin syystä kallistuimme rakentamaan ylöspäin. Pihaltamme löytyy myös erillinen talli/varasto.

Sisustamisesta kiinnostuneena töitä on kotona riittänyt sillä saralla ja valmista tuskin tulee koskaan ;). Eikös sitä sanota, että sisustaminen on elinikäinen harrastus. Viidessä vuodessa olemme saaneet kotimme sisustettua ihan hyvälle mallille, mutta vielä on muutama isompikin asia tekemättä, esimerkiksi korkeaan tilan verhot puuttuvat edelleen :). No, hiljaa hyvä tulee :).

Niinkuin varmasti monessa muussakin kodissa, niin myös meillä kotimme sydän on ehdottomasti keittiö! Keittiömme sijaitsee heti eteisen jälkeen oikealla puolella.

Näkymä eteisestä oikealle käännyttäessä.
Suunnittelin itse keittiömme ja lähtökohtana minulla oli tehdä siitä juurikin kodin "keskus". Halusin saarekkeen, joka toimii vähän kuin arkiruokapöytänä. Saarekkeen toisesta päästä löytyy myös liesi ja pieni vesihana, jonne kuuma keitinvesi on näppärä kaataa. Alatasot hyödynsimme myös täysin, tosin niin, että istumiselle jää myöskin tilaa. Saareke onkin toiminut niin ruokailu- ompelu-, tietokone-, leivonta-, askartelu-, ym. tilana eli käytössä on ollut :). Myös oikea ruokapöytämme on säilynyt hyvässä kunnossa, koska sen käyttö jää yleensä sellaisiin hetkiin, kun pöydän kattaukseen jaksaa panostaa tai kun on vieraita.



Kaapistot ostimme ikeasta ja tämä ovimalli oli juuri eikä melkein sellainen, minkä halusimme: valkoinen, matta,vedikkeetön.  Tasot puolestaan ovat kiveä ja väriltään varpaisjärven musta. Toisin kuin mattapintaisia kaapinovia, kivitasoa saapyyhkiä useita kertoja päivässä...mutta on se sen arvoista.

Näkymä keittiöstä korkeaan tilaan, jossa esim. ruokailuryhmä sijaitsee.


Jenkeistä mukaan lähti...


Vanhaa ja uutta
Sisustuksessa pidän skandinaavisesta tyylistä, mutta mukaan täytyy saada vähän rouheutta ja siksipä meiltä löytyykin paljon puupintaa sekä vanhoja astioita ja esineitä. 


Minun vanha, uudelleen tuunattu lelulaatikko
 Tässäpä kodistamme näin alkuun tila, jossa eniten aikaa vietämme -nukkumisen ohella. Täällä viikonloppu kuluu siivotessa ja järkkäillessä reissun jäljiltä paikkoja kuntoon. Pyykkirumpa on jo onneksi ohi, mutta silitettävää on vielä jonkun verran. Kotitöiden ohella aikomuksena on ulkoilla lasten kanssa ja muutama vieraskin meille on tulossa kylään. Tämä on myös minun viimeinen viikonloppu ennen töihin paluuta.Vaikka äitiyslomani päättyy, nuorimmaisemme saa onneksi jäädä kotiin ensi syksyyn asti :). Mieheni jää hoitamaan häntä sekä tarvittaessa hänen äitinsä on lupautunut apuun . Itsekin voin rauhallisin mielin palata töihin, kun tietää että nuorimmaisemme on hyvässä hoivassa <3.

Mukavaa viikonloppua kaikille :)!

-J-

ps. Reisuun jälkeen luksusta palata omalle ykköskoneelle, jossa on kuvankäsittelyohjelma sekä nopea internet-yhteys, jolloin kuvien latautumista ei tarvitse turhaan odotella ;)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Ympyrä sulkeutuu -Chicago viimeisenä matkakohteena

Torstaina saavuimme asuntoauton luovutuksen jälkeen Chicagon keskustaan hyvissä ajoin noin kello yhden maissa. Hotellimme on nimeltään Fairfield inn & suites ja se sijaitsee ihan ytimessä. Pääkadulle, Michican
Avenuelle on vain muutama sata metriä matkaa. Tämän kadun ympäriltä löytyy lukuisia kauppoja sekä ostoskeskuksia, gallerioita, ravintoloita ja muita nähtävyyksiä.

Sää on kylmentynyt huomattavasti edellisistä matkailukohteistamme. Lämpötila on silti toistakymmentä astetta enemmän kuin kaksi kuukautta sitten aloittaessamme road trippimme täältä samaisesta kaupungista. Astelukemat ovat kivunneet parhaimmillaan täällä talvisessa Chicagossa kymmeneen asteeseen, mutta toppatakki on silti saanut olla koko ajan päällä kylmän tuulen vuoksi. Tuntuu hurjalta sään muutokselta saman maan sisällä. Viikko sitten olimme kesäsäässä ja nyt on oikea talvi.  Alla oleva kuva otettiin, kun meillä oli matkaa Chicagoon noin 1000 kilometriä.


Lauantaihin saakka täällä oli sula maa ja lunta näyttäytyi vain varjoisissa paikoissa, mutta viime yönä satoi sitten vähän reilummasti lunta. Tosin se suli auringon paisteen avulla nopeaa pois. 

Olemme kävelleet paljon lähinnä tässä ydinkeskustan alueella ja poikenneet muutamiin kauppoihin sekä ravintoloihin. Pääosin olemme yrittäneet kuitenkin ottaa ihan rennosti hotellillamme, koska viimeisiä lomapäiviä viedään ja kohta koittaa paluu arkeen. Meidän perheen aikuisille oman haasteensa rennosti ottamiseen on kuitenkin tuoneet nuo lapsukaiset ja etenkin isompi heistä. Hänellä on tällä hetkellä tosi vahva uhma -vaihe päällä ja voitte kuvitella että reissussa se vain voimistuu. Huh! Onneksi kohta päästään taas takaisin säännöllisiin rutiineihin kotona. 

Seuraavaksi hieman kuvasaldoa meidän kävelyreissuilta Chicagon keskustassa.



Voisitteko ensisilmäyksellä kuvitella että seuraavan kuvan korkeiden rakennuksien alaosat ovat parkkitaloja! Nerokasta :)


Kaupungissa kulkee sulassa sovussa niin modernit pilvenpiirtäjät kuin paljon vanhemmatkin rakennukset. 



Pilvenpiirtäjien lomasta pääsee näppärästi kaupungin laidalle paljon rauhallisempiin maisemiin, joita katselisi mielellään pidempäänkin. Tässä kuvia Navy Pier -satamasta.




Yllä olevassa satamasta käsin otetussa kuvassa oikealla sijaitseva tumma pilvenpiirtäjä on nimeltään Willis Tower. Tämä kaupungin kuuluisin maamerkki on 108 kerroksinen ja 442 metriä korkea. Kokonsa puolesta se onkin Yhdysvaltain korkein ja maailman neljänneksi korkein pilvenpiirtäjä!


Perjantai-iltana mieheni ja hänen isänsä kävivät katsomassa paikallisella jääkiekkoareenalla pelatun NHL -ottelun Chicago Blackhawks vs Carolina Hurriganes. Ottelu päättyi lukemiin 3-2. 

Täkäläiset ovat todellakin kovia jääkiekon seuraajia ja oman kotijoukkueensa kannattajia. Kotijoukkueen viimeiset 250 ottelua ovat olleet loppuunmyytyjä, joten käytännössähän se tarkoittaa, että myös viimeiset viisi vuotta kaikki pelit ovat olleet loppuunmyytyjä! Tunnelma olikin ollut kuuleman kokemisen arvoinen :)!





Lopuksi sitten vielä tämän päivän kuvasaldoa.






Viimeiseksi muttei vähäisimmäiseksi kuvaksi paikka, josta Route 66 alkaa Chicagon keskustan lähettyviltä. Mehän emme aloittaneet matkaa tästä,vaan hyppäsimme tielle keskustan ulkopuolella, joten pitihän se tulla tämäkin paikka näkemään. Näin se ympyrä sulkeutuu.


Huomenna se sitten koittaa, nimittäin kotiinpaluu. Mieletön reissukokemus takana ja ei voi muuta kuin suositella edelleen matkailua muillekin tänne amerikan mantereelle. Tämä oli minun neljäs kertani ja mieheni viides kerta tässä maassa ja aina täältä vain löytyy jotain uutta ja mielenkiintoista. Ensimmäistä kertaa olimme täällä näin pitkään ja ei sitä vielä voi edes sisäistää kunnolla kaikkea mitä tuli nähtyä ja tehtyä...:). 

Blogin kirjoittaminen jatkuu tästä eteenpäin sitten siellä suomen kamaralla. On kyllä mukavaa palata omaan kotiin :)! Loppuun on kuitenkin pakko laittaa vanha ehkä jo vähän kliseinenkin sanonta, mutta se vain on niin totta  -matkailu avartaa :)!

-J-



















Hevosvankkureiden seurassa tutustumassa Amisseihin.

Ennen Chicagoon saapumista pysähdyimme keskiviikkona Illinoisin osavaltiossa sijaitsevaan pieneen Arthur nimiseen kylään, jota pääosin asuttavat Amishit.



Tämä kansa tunnetaan hevoskärryillä kulkevina, vanhanaikaisiin vaatteisiin pukeutuvina kristittyinä. Lisäksi heidän yhteisökeskeisessä elämässä vältetään useimpien modernien laitteiden kuten autojen ja sähkölaitteiden käyttöä. Pääelinkeinonaan heillä on maatalous. Amishien elämää säätelee tiukka uskonnollinen kuri ja he pyrkivät torjumaan useimmat ulkopuoliset vaikutteet. Usein tätä vähemmistöä näkee matkittavan muun muassa erilaisissa sketseissä, kuten esimerkiksi taannoin putousohjelmassa.

http://www.mtvkatsomo.fi/?progId=300111

Arthurin kylään ollessa matkaa vielä toista kymmentä kilometriä tien vieressä kulki levennetty kaistale valkoisen viivan toisella puolella. Normaalisti tätä olisi voinut luulla pyörätieksi, mutta tässä tapauksessa se oli tarkoitettu hevoskärryillä matkaaville.


Myös Arturin kylässä ei voinut olla huomaamatta, että hevoskärryillä kulkevia oli tosiaankin yhtä paljon kuin autolla ajavia. Hevosille oli jopa omat parkkipaikat!


Kävelimme kylää ristiin rastiin ja lopuksi vielä ajelimme vähän keskustan ulkopuolella maaseudulla, jotta saimme vierestä nähdä Amishien koteja :).







Arthurin kylän nähtyämme suuntasimme viimeiseksi yöksi Chicagon laitamille lähelle asuntoauton vuokrauspaikkaa. Torstaina sitten hyvästelimme asuntoauton, joka oli ollut kotimme viimeiset 2 kuukautta. Ompas nyt sitten reissattu semmoisellakin ajopelillä monenlaisessa ympäristössä niin maaseuduilla kuin kaupungeissakin ja puskettu välillä läpi lumimyräkän tai sitten ajeltu kauniissa aurinkoisessa säässä.


Sen verran täytynee kyllä mainita asuntoautoista ja -vaunuista täällä yleensä, että niitä ei voi verratakaan suomessa käytettäviin ja myytäviin vastaaviin ajopeleihin (esim. Solifer ja Kabe). Laatu on puolet heikompi, mutta sen kyllä voi päätellä jo myyntihinnastakin. Vastaavanlaisen asuntoauton kuin millä me matkustimme saisi ostettua täältä uutena noin 50 000 dollarilla, kun taas suomessa hintaa on ainakin 1/3 enemmän. Meidän automme ei olisi kestänyt suomen vaihtelevissa olosuhteissa ja etenkään suomen talvessa. Monta vikaa huomasimme autossa, mutta onneksi auton palautus sujui muitta mutkitta :). 

Autonpalautuksen jälkeen meidät kyydittiin Chicagon keskustaan. Seuraava postaus siis pilvenpiirtäjien lomasta :).



-J-









torstai 20. maaliskuuta 2014

Kuulumisia matkan varrelta kohti Chicagoa

Viimeisiä viedään ja reissua on jäljellä enään 4 päivää. 7 viikkoa täällä Amerikan mantereella on kulunut nopeaa, mutta kyllä on mukava palata ensi viikon alusta Suomeen ja omaan kotiin :). Lähdettyämme New Orleansista kohti Chicagoa meillä oli edessä reilusti ajokilometrejä ja vain muutama isompi nähtävyys.

Tiistaina  pistäydyimme Memphisin kaupungissa ja eräässä tietyssä paikassa, jonne varmasti suurin osa paikan päälle saapuvista turisteista suuntaa...nimittäin Gracelandissa. Tämä Rockin kuninkaan, Elviksen kotitila vastaanottaa vuosittain yli puoli miljoonaa vierailijaa! Itse kävin ainoastaan ko. alueella, mutten lähtenyt kiertueelle mukaan, vaan jäin lasten kanssa autoon. Arvostan toki suuresti Elvistä laulajana ja hänen mahtavaa uraansa sekä aikaansaannoksiaan, mutten jostain syystä ole oikein koskaan syttynyt rockista ja sen laulajista. Oli kuitenkin mahtava kuulla meidän muun seurueen kertomana tämän miehen elämän tarina :). 

Ohessa mieheni ottamia kuvia Elviksen kotitilalta.











Tässä muutama rockin kuninkaan esiintymisasu...rohkea tyyli miehellä tuohon aikaan ;).




Tämä kuva vetää hiljaiseksi...ja edelleenkin Elvis on maailman eniten tienaava vainaja!




Ja vielä lopuksi muutama autokuva Elviksen 25:sta autosta :).




Seuraavaan postaukseen sitten kuvia ihan toisenlaisesta nähtävyydesta :). 

-J-